Oi onnea

Halusin tulla jakamaan kanssanne onneni. Asia, joka tuottaa minulle iloa joka ikinen päivä. Ja ei, se ei ole tämä neuvostolautanen vaikka sekin on kyllä todella ihana.

Kuinka ihanaa onkaan osata venäjää näin hyvin!

Tässä viimeisen kuukauden aikana kohdalleni on sattunut useampikin eri asteinen kriisinhallintatilanne.
Olen niiiin onnellinen, ettei ole keskusteluja, joita en voisi venäjäksi käydä. Pystyn hoitamaan asioitani pankissa, sairaalassa, työpaikkoihin liittyvissä tilanteissa... Puhumaan asioista suoraan oikeilla sanoilla, eikä selitellen mutkan kautta, asioimaan puhelimitse, käyttämään ammattimaista terminologiaa ja pitämään lyhyen esitelmän tuntemattomalle noin 50 hengen yleisölle pienellä varoitusajalla. Ja tietysti luontevasti vitsailemaan luukun toisella puolella istuvien tätsyjen kanssa, ennen kaikkea.

Monissa näissä tilanteissa mietin, kuinka avuton olisin ollut vielä kaksikin vuotta sitten. Tai silloin joskus ennen... Vaikka hoituuhan se kaikki vähän kehnommallakin venäjällä, ainahan kaikki lutviutuu. Mutta on se elo näin vain paljon mukavampaa.

On kauheaa tuntea itsensä avuttomaksi, edes pieni hetki. Riippumattomuus muista pienten vastoinkäymisten hoidossa pitää aktiivisesti onnellisena.

Kielitaito on lahja joka antaa antamistaan!

Uusi elämäni

Syksy on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti. Pidän siitä, että täällä jokainen lukuvuosi on erilainen. Tavallaan syyskuusta alkaa aina "uusi elämä" niinkuin tapaan sanoa. Elämiähän minulla on ollut tämän kolmen vuoden aikana jo muutama - muun muassa elämäni asuntolassa numero 13, elämäni griboedovan kanaalilla ja nyt taas alkaa elämäni Rubenshteinalla osa 2. Olenhan sentään vielä samassa asunnossa (JO yli vuoden! Ja se on ennätys), mutta kämppisten vaihtuminen tuo vaihtelua ja muutoinkin vaihdekepissäni on uusi vaihde.

Nyt olen aloittanut elämäni opiskelija-aktiivina. Aion ottaa haltuuni meidän yliopiston ELSA:n (eurooppalaisten lakiopiskelijoiden järjestön) paikallisryhmän. Haltuunotolla tarkoitan sitä, että haluan nostaa sen jaloilleen. Täällähän ei ole mitään virallista opiskelijatoimintaa (sitsejä, toogabileitä, vuosijuhlia tms.), paitsi sitten opiskeluun liittyvää oheistoimintaa löytyisi kyllä. Että kuka haluaa opiskella vapaa-ajalla vieläkin intensiivisemmin, tervetuloa.

Takaraivossa jyskyttää pieni huoli omista opiskeluistani tämän ohella. Vaatimustaso nousee ja muutenkin täällä opiskelu on omalla tavallaan liukasta (jotkut saattavat muistaa vuodentakaisen kriisini). Mutta olen päättänyt, että en halua pitää enää itseäni HOLD-asennossa kun oi oi oi on niin rankkaa tämä koulunkäynti. Höps höps kyllä se siitä. Ja niinhän sitä sanotaan, että kun pitää joku asia saada hoidetuksi, anna se kiireiselle, hän hoitaa sen puolet nopeammin kuin joutilas!

Kohti parempaa time managementtia!

Kissanhakureissu osa 1: Zavrazhye

Poikaystäväni perhe vie kissansa aina kesäksi mummolaan. Siellä katti saa juosta vapaana, metsästää hiiriä ja tapella muiden kissakamujensa kanssa koko kesän. Ja tuo aika kun loppui taas tältä vuodelta, lähdimme noutamaan mirriä kotiin. 16 tuntia junassa ensin Nizhniy Novgorodiin ja sieltä autolla lauttamatkoineen noin kolme tuntia kylään Volgan rannalle.

Kylässä mökit ja hökkelöt ovat sympaattisia. Tiedättehän - kun joka huone ja nurkka on vähän eri tavalla kallellaan vähän kukin omaan suuntaansa. Ja joka sukupolvi remontoi omaa nurkkaansa myöskin vähän omalla tyylillään. Vessana on ulkohuusi ja banjassa peseytydään, välissä kasvavat vihannekset. Omaa mökkiä ympäröivät naapureiden mökkelöt, aivan vieri vierekkäin. Juuri niin kuin Neuvostoliittolaisissa piirretyissä. Rakastan kauniita ikkunoita ja räikeitä värejä, joilla talojen ulkosivut piristetään.

Heti perille tultuamme söimme tietysti, mitäkäs muutakaan, mummon tekemää borshia. Mutta sehän on tietenkin vain ensimmäinen ruokalaji, josta yksi söi vain lientä, toinen vain täytteitä.

Pikkukaupassa vanha puntari ei ole vain luomassa ehta aitoa maalaista tunnelmaa vaan se ja puinen laskin pöydällä ovat jatkuvassa käytössä. Puntarissa olevassa lapussa ilmoitetaan, että tässä kaupassa ei sitten myydä luotolla.

Kylän kirkko. Joskus aikoinaan joki ei tullut näin pitkälle, mutta sitten rakennettiin jonkin sortin vesivoimalaitos, jonka vuoksi osa kylää jäi veden alle. Siksi rannalle näkyvä sivu ei ole fasaadi vaan takasivu ja se onkin jätetty remontoimatta (koska eihän sillä, mitä kyläläiset eivät itse nää, ole niin väliä). Toisessa kuvassa olemme ylittämässä jokea autolautalla.

Koska Maria kuvaa aina asioita, joita kukaan muu ei ymmärrä. Olisin halunnut tämän kotiin.

Vuohien lypsyä. Myös lehmät, kanat, koirat ja kissat kuljeskelivat ympäri kylää aivan vapaasti. Varsinkin kun kuulin kukon kiekuvan kello aamu kuudelta, tunsin olevani lastenkirjassa.

Kyläharrastuksemme - ostaa kaikkia mitä hämärämpiä tuotteita, mitä ei muuten tasan myydä varmaan missään muualla. Esimerkki - juustojätski. öö PAKKO kokeilla? Oli muuten ihan jees. Ei maistunut juustolta, mutta ei juuri miltään muultakaan. Kylän pienuudesta: jos haluat myydä itse keräämiäsi sieniä, riittää kun jätät ilmoitustaululle sukunimesi (ei osoitetta, ei puhelinnumeroa tms).

Volga, Volga rakkaus tai kuolema, pelkoa ja vainoa ahhahhahhahaa!